Yleensä kielenkehityksen viive tai poikkeavuus havaitaan jo ennen kuin on mahdollista erottaa, onko kyseessä viivästynyt kielenkehitys, kehityksellinen kielihäiriö vai jokin muu taustasyy. Tukitoimien aloittaminen ei vaadi diagnoosia, eikä diagnoosin odottamista suositella, jotta tärkeää varhaista kuntoutusaikaa ei menetetä.
Kehityksellisen kielihäiriön puheterapeuttisessa kuntoutuksessa voidaan yksilöllisten tarpeiden mukaan keskittyä useisiin eri asioihin. Yksi lapsi voi tarvita tukea erityisesti vaikkapa sanavaraston kehitykseen ja kerrontataitoihin, toinen taivutusmuotojen oppimiseen ja lukitaitojen herättelemiseen. Usein tuen tarvetta on monella kielen osa-alueella, ja tarpeet ja tukitoimet myös elävät lapsen kehityksen myötä.
Lähi-ihmisten ohjaus on kehityksellisen kielihäiriön puheterapiassa olennaisessa roolissa. Kotona, koulussa ja päiväkodissa on hyvä kiinnittää huomiota esimerkiksi selkeään kielenkäyttöön ja monivaiheisten ohjeiden pilkkomiseen. Käyttöön voidaan ottaa hyödylliseksi koettu määrä kommunikaatiota helpottavia kuvia, tai muita puhetta tukevia ja korvaavia keinoja, kuten tukiviittomia.
Tukitoimista puhetta tukevat ja korvaavat menetelmät (AAC-keinot) voivat joskus tuntua vanhemmista häiritseviltä tai tarpeettoman järeiltä toimilta, ja esimerkiksi tukiviittomien käyttö voi herättää huolta siitä, kehittyykö puhe ollenkaan, jos lapsi kommunikoi osin tai pienempänä jopa pääasiassa viittomalla. Tukiviittomat, kuten ei myöskään esimerkiksi kuvakommunikaatio, eivät kuitenkaan häiritse puheen kehitystä. Ne ovat monille lapsille aluksi helpompia omaksua, kuin puhutut sanat, ja avaavat väylän mielekkääseen kommunikaatioon, mikä puolestaan tehostaa myös puhekommunikaation oppimista. Tukiviittomia voi ajatella tapana järjestelmällistää ja täsmentää eleitä, joita lapset usein luonnostaankin käyttävät runsaasti korvaamaan ja selventämään puhetta.